Sveitsiläinen tähtipasunisti Samuel Blaser tuo Suomeen trionsa, jossa hänen kanssaan musisoivat ranskalainen kitaristi Marc Ducret ja tanskalaisen rumpali Peter Bruun. Tätä kansainvälistä huippukolmikkoa kuullaan 14.-17.11. Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Nelikymppinen sveitsiläinen Samuel Blaser on jo aikoja sitten lunastanut paikansa maailman taitavampien ja arvostetuimpien pasunistien joukossa. Hän on kasvanut suoraviivaisesta hard-bop-taiturista omaa luokkaansa olevaksi moni-ilmeiseksi improvisoijaksi. Tampere Jazz Happeningissa ja Kerava Jazzissa vieraillut Blaser on nyt ensimmäisen kerran kiertueella Suomessa omalla triollaan, jossa hänen kanssaan soittavat ranskalainen kitaristinero Marc Ducret ja rikkaan mielikuvituksen omaava tanskalaisrumpali Peter Bruun.

Vuodesta 2013 yhdessä soittanut kolmikko on varsinainen lahjakkuuden sulatusuuni. Tiheän esiintymisen myötä trio on kehittänyt oman kineettisen kielensä, jossa jokainen jäsen osaa tarttua toisen musiikilliseen ideaan ainutlaatuisella tavalla. Alati muotoaan muuttava trio osaa marssia, groovata, hautua tai kiehahtaa aina tilanteen vaatimalla tavalla.

“One of trombonist/composer talents is his uncanny ability to as fully distinguish himself accompanying other musicians as when he is leading theme”
— Doug Collette, All About Jazz

Samuel Blaser, pasuuna
Marc Ducret, kitara
Peter Bruun, rummut

Samuel Blaser trio Suomessa 14.-17.11.2022
Ma 14.11. klo 19 Helsinki, Hakasalmen Huvila / Helsinki Jazz & Vapaat äänet
Ti 15.11. klo 19 Turku, Mestarinkadun konserttisali / Flame Jazz & Vapaat äänet
To 17.11. klo 19 Tampere, G Livelab

Kiertueen järjestäjät: Vapaat äänet ja Saudades
Kiertuetta tukee: Pro Helvetia

Marc Ducret, Peter Bruun, Samuel Blaser (c) Annabelle Tiaffay

www.samuelblaser.com/sbt

 

Share: