Marc Ducret Tower solo
https://vapaataanet.fi/concerts_310_4100184400.pdf
Nordic Baltic tour January – February 2012
Maailmanluokan jazzkitaristi soolokiertueella Suomessa 23.-31.1.
Ranskalainen kitaramodernisti Marc Ducret kiertää tammikuussa Suomea, tällä kertaa sooloprojektinsa kanssa. Kiertueen ohjelmisto perustuu hänen tuoreeseen Tower –sävellykseensä, joka tässä sooloversiossaan hyödyntää Ducret’n huikeita improvisointitaitoja ja yhden miehen tulkinnan notkeutta. Kiertue ulottuu myös Pohjoismaihin ja Baltiaan.
Tower -sävellystyön lähtökohtana on ollut yksi Vladimir Nabokovin Ada -kirjan kappale. Lyhyen, mestarillisen kappaleen monikerroksisesta kirjoitustavasta inspiroitunut kitaristi on koettanut toistaa lukemaansa musiikin keinoin. Näin ovat syntyneet Real Thing #1 (jota tanskalais-ranskalainen kvintetti esitti Pori Jazzin Ultra Musicissa 2010), Real Thing # 2 ranskalais-amerikalaiselle kvartetille sekä Real Thing #3 ranskalaiselle sekstetille, joka soittaa fragmentteja ja omia sovituksiaan noiden kahden edellä mainutun orkesterin repertuaarista. Marraskuussa 2012 nämä kolme orkesteria kiertävät yhdessä Ranskassa ja muodostavat kahdentoista muusikon Tower Bridge -superyhtyeen, jossa Ducret’n lisäksi soittavat mm. hänen pitkänaikaiset soittokumpaninsa saksofonisti Tim Berne ja rumpali Tom Rainey Yhdysvalloista sekä ranskalainen jazzviulisti Dominique Pifarély. Bändissä vaikuttavat myös tanskalaisen jazzin eturivin muusikot, trumpetisti Kasper Tranberg sekä rumpali Peter Bruun.
Soolokonsertissaan Ducret poimii ja nostaa esille toisenlaisia elementtejä sävellyksistään. Sooloimprovisaatio mahdollistaa hänelle nopeampia käännöksiä sekä siltoja, joissa kappaleet yhdistyvät eri tavalla kuin orkesterien tulkinnoissa. Sooloesitys tarjoaa myös harvinaisen välähdyksen Ducret’n taidoista akustisen kitaran käsittelijänä.
Soolokiertueen Suomen jakso alkaa Mikkelistä 23.1. ja päättyy Turkuun 31.1. Kiertue käsittää 8 konserttia ja 4 mestarikurssia.
Marc Ducret: sähkökitara ja akustinen kitara
Suomen kiertueen aikataulu 23.-31.1.
ma 23.1. Mikkeli, Naisvuoritalo klo 19 (soitto klo 19:30) / jär. Mikkeli Jazz ry
http://www.naisvuoritalo.fi
ti 24.1. Joensuu, kluttuurikeskus Karjalantalo klo 19 / järj. Jazzkerho 76 ry
http://jazzkerho-76.fi/
ke 25.1. Jyväskylä, Siltasali klo 19 / järj. JAO ja Vapaat äänet
www.jao.fi/?Deptid=11319
to 26.1. Pori, Valimo-sali / Palmgren konservatorio klo 19
www.palmgren-konservatorio.fi/index.aspx
pe 27.1. Tampereen taidemuseo klo 19
www.tampere.fi/taidemuseo.html
la 28.1. Kerava, Keravan teatteritalo klo 19 / järj. Kerava Jazz
http://personal.inet.fi/yhdistys/keravajazz/
su 29.1. Helsinki, Malmitalo – Jazz n’ Jam klo 16
www.malmitalo.fi
ma 30.1. Helsinki, Sibelius-Akatemia /mestarikurssi
ti 31.1. Turku, Turun seudun musiikkiopisto klo 19
www.tsmo.fi

Kiertueen tuotanto: Vapaat äänet
Ranskan Instituutin tuella :
Ranska Suomessa www.france.fi
Institut Français www.institutfrancais.com
Kokeilevan jazzin itseoppinut ranskalaisvirtuoosi Marc Ducret lähestyy kitaraa yhtä paljon rytmisoittimena kuin melodian, harmonioiden ja värisävyjen siveltimenä.
Pariisissa 1957 syntynyt Ducret työskenteli jo teini-iässä monissa erityylisissä bändeissä, tanssi- ja kansanmusiikit mukaan lukien. 1986 hän liittyi Ranskan Kansalliseen Jazz-orkesteriin. Samoihin aikoihin hän johti omaa trioa kiertäen sen kanssa Eurooppaa, Afrikkaa ja Aasiaa.Trio toimii edelleen. Omalla nimellään hän alkoi levyttää 1987. 90-luvun alussa Ducret ystävystyi Tim Bernen kanssa ja on siitä lähtien kuulunut amerikkalaissaksofonistin Caos Totale, Bloodcount ja Big Satan yhtyeisiin. Useimpien ranskalaismodernistien kanssa työskennellyt Ducret soittaa myös AKA Moonissa ja jenkkirumpali Bobby Previten Latin For Travellers bändissä. 90-luvun lopulla hän tutki 60-luvun musiikkia Seven Songs-tentetillään.
Jussi Niemi – Ultra Music Nights – Pori Jazz 2010
Ducret on tehnyt johtajana 14 albumia, joiden skaala vaihtelee soolosta ja useista duoista Le Sens de la Marche isoon orkesteriin. Vuonna 2011 Ayler Records on julkaissut 2 albumia Tower –sarjastaan josta vielä ilmestyvät vuoden 2012 Tower Vol 3 sekä Tower solo –albumit.
Marc Ducret, Tower – Vol 1 www.ayler.com/marc-ducret-tower-vol-1.html
Marc Ducret, Tower – Vol 2 www.ayler.com/marc-ducret-tower-vol-2.html

Marc Ducret Keitelejazzissa heinäkuussa 2009 – kuva Maarit Kytöharju
Kirjoitettua Marc Ducret’sta
Ducretin kitarointi oli taas kerran omalaatuista ja jäljittelemätöntä, hänen soolonsa purkautuvat ällistyttävällä tavalla yllättäen ikään kuin monen mutkan kautta. Nopeasti ajateltuna sitä voisi pitää melko kaaosmaisena, mutta kuitenkin siitä löytyy oma polku mitä kuljetaan.
Jouko Kirstilä / Jazzrytmit, heinäkuu 2010 (Marc Ducret Quintet Real Thing #1 Ultra Music Night – Pori Jazz)
Innokkaasti esiintynyt ranskalaiskitaristi Marc Ducret taituroi Keitele Jazzin yleisön sydämiin.
(…) Marc Ducret on uuden ranskalaisen kokeilevan jazzin oiva tulkitsija. Alituisesti yllätyksellinen näkemys tuo mukanaan intensiivisen kokemuksen, rajun energian ja sähköisen läsnäolon tunnun.
Jarmo Valkola / Keskisuomalainen, heinäkuu 2009 (Marc Ducret trio Keitele Jazzissa)
‘Sound sculpture’ is perhaps an overused tag, lazily applied to any music that is texturally varied, but in Ducret’s case, given his predeliction for moulding the myriad sounds his guitar produces by shaking them loose from it, or apparently coaxing them forth by slowly twisting it in his hands, it – like the Bailey/Hendrix label – seems entirely appropriate.
Chris Parker / Vortex gig review – 2009 (London, Marc Ducret trio concert broadcasted by the BBC)
Ducret personaallisen sähkötyylin yhteydessä on mainittu niinkin erilaiset nimet kuin Jimi Hendrix, Bill Frisell, ja Terje Rypdal. Tavallaan Ducretin monipuolinen saundi on kaikkia näitä yhdessä. Rockaava avantgardea. Voisi kuvitella myös kymmeneksi paloitelllun Hendrixin. Ducretin pikku-henkat ikään kuin ryntäilevät muodostaen salaman nopeita akrobaattisia kuvioita.
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat – marraskuu 2007 (Marc Ducret trio Rytmihäiriöklubilla)
The Trio’s music is nothing if not frenetic, but coalesces with such virtuosity that it creates space enough for all three participants’ skills. Even so, each piece focuses on Ducret’s own idiosyncratic guitarwork, something of a synthesis of Derek Bailey and Jimi Hendrix. Playing a short-necked custom-built instrument with a small selection of pedals, he utilizes every variety of human-string interface to coax different patterns and sound colors from the device. Switching from plectrum to finger-style within bars, alternating continually between rhythm and lead phrasing, and between assertive and subdued styles, Ducret guides the intricate pieces which unfold like a complex algorithm.
Tony Shaw / All About Jazz – marraskuu 2007 (Marc Ducret trio Rytmihäiriöklubilla)
Jos sähkökitaran ilmaisun rajat eivät mielestäsi ole laajentuneet sitten Jimi Hendrixin, kannataisi kuunnella Marc Ducretia. Praesens-klubilla esiintyneellä ranskalaiskitaristilla on pohjanaan sitä samaa voimaa ja heitäytyvää pelottomuutta, joka teki Hendrixin soitosta unohtumattoman. Siinä on kuitenkin vasta yksi rohkeasti kokeilevan ja muuntautumiskykyisen Ducret’n lähtökohdista.
Pentti Ronkanen / Keskisuomalainen, lokakuu 2007 ((Marc Ducret trio Popparissa)
Ranskalainen Marc Ducret ei ole ainoastaan yksi tämän hetken parhaista moderneista soittajista, vaan hän on kitaristina omaa luokkaansa oleva poikkeuksellinen yksilö. Ihailtava jazzista sikiävä sävelkieli yhdistyy vallankumoukselliseen rock-kitaratekniikkaan, kuin yhdistelmä Wes Montgomeryä, Jimi Hendrixiä ja Eddie Van Halenia. Ducret’n soitto on hämmästyttävää ja ällistyttävää – tulisimmillaan soolot melkein ylittävät inhimillisen käsittelykyvyn.
Jussi Huolman, Ilkka elokuu 2007
“Ehkä maailman fyysisin ja perkussiivisin kitaristi voi vaihtaa raa’an mylläyksen sekunnissa herkkään mietiskelyyn tai notkeaan grooveen.”
Jussi Niemi, Ultra Music Nights – Pori Jazz 2006 (Tim Berne’s Big Satan Pori Jazz Ultra Music)
“Ducret on yksinkertaisesti eräs rajatomimmista kitaristeista tällä planeetalla.”
Esa Kuloniemi, Rytmi v. 2000