Suzanne on kollektiivinen yhtye, joka kokoaa alttoviulisti Maëlle Desbrossesin, bassoklarinetisti Hélène Duret’n ja kitaristi Pierre Tereygeolin yhteen uuden ajan kansanlaulujen äärelle. Ranskalainen kolmikko matkaa heinäkuussa Europe Jazz Networkin (EJN) Green Pilot -kiertueelle Viroon ja Suomeen. Suzanne esiintyy Helsingissä 22.7., Seinäjoella 23.7. ja Raahen Rantajatseilla 25.-26.7.

Suzanne on hyräilevä ääni joka kuiskailee iättömiä muistoja. Se on joskus soittimien yhteinen ääni, joskus laulettu ääni, joskus soittimista revitty ääni. Se on lapsi joka tapailee kuulemaansa melodiaa, vanhus joka välittää muistojaan. Muusikot säveltämässä, soittamassa ja laulamassa kaikkea mitä he ovat joskus onnistuneet kuulemaan.

Yhtyeen nimi on saanut inspiraationsa Leonard Cohenin kappaleesta. Sen taikapiirissä melodinen lähestymistapa kohtaa traditionaaliset rytmit. Tietoisuus omasta äänestä on kehittynyt kamarimusiikillisen tulkinnan työstämisen ja sävellystyön kantamana.

Ääni joka vuoroin ilmestyy, vuoroin häviää kuulumattomiin kuljettaa trioa aina uusiin, erilaisiin äänimaisemiin. Yhtyeen esikoisalbumi Travel Blind (Gigantonium 2023) julkaistiin Ranskan ja Euroopan kiertueen jälkeen lokakuussa.

“Trio on täydellisesti löytänyt oman äänensä: sen sävellyksissä kuuluu improvisaation tuoreus ja spontaanius, ja sen improvisaatiot säilyttävät sävellyksien tasapainon ja hallinnan.” -Jean-Francois Mondot / Jazz Magazine

“Heidän musiikissaan rajat klassisen, jazzin ja nykymusiikin välillä katoavat. He ikäänkuin kommunikoivat lukemattomista eri ovista, jotka kaikki avautuvat uusiin kiehtoviin tiloihin.” -Jean-Marc Gelin / Les Dernières Nouvelles du Jazz

Suzanne (c) Laurent Villarem

Hélène Duret bassoklarinetti, ääni
Maëlle Desbrosses alttoviulu, ääni
Pierre Téreygeol kitara, ääni

Suzanne Suomessa 22.-27.7.2024
Ma 22.7. klo 19 Helsinki, Hakasalmen Huvila / jaZZanti
Ti 23.7. klo 18 Seinäjoki, picnic-konsertti / Jazzoikoon!
Raahen Rantajatsit
To 25.7. klo 17 Ruukin Kreivinsaari
Pe 26.7. klo 14 Raahen kirjasto, taiteilijatapaaminen
Pe 26.7. klo 22 Ruiskuhuone

Suzanne on the green side of the road in Estonia and Finland

Kiertue toteutetaan yhteistyössä Europe Jazz Networkin (EJN) kanssa, Green Pilot Tour -kiertuemalllilla, jonka tavoitteena on  suunnitella ja toteuttaa ekologisesti kestävämpiä kiertueita, kannustaa monipuolisempaan ja sukupuolisesti tasapainoisempaan ohjelmistosuunnitteluun sekä edistää taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta.

Kiertueen tuotanto: Raahen Rantajatsit ja Vapaat äänet
EJN:n yhteistyökumppanit: Helsinki Jazz, Viron Jazzliitto
Kiertueen tuki: EJN Europe Jazz Network, AJC Association Jazzé Croisé

Suzanne Travel Blind / BandCamp
https://suzannetrio.bandcamp.com/album/travel-blind

Suzanne Max’s House

 

 

Share: