Mittavalla Euroopan kiertueella oleva ranskalaiskvintetti konsertoi huhtikuussa ahkerasti Baltian maissa, mutta ehtii soittamaan kaksi konserttia myös Suomessa: 20.4. Turussa ja 21.4. Salossa. Papanosh juhlii 10 vuoden taivaltaan ja julkaisee sen kunniaksi uuden albumin Enja Records -levymerkillä.

Eläväinen nuori viisikko Papanosh ihastutti vuonna 2015 Tampere Jazz Happeningin yleisöä tribuutillaan Charlie Mingusille yhdessä saksofonisti Roy Nathansonin ja pasunisti Fidel Fourneyronin kanssa. Nyt keväisellä kiertueellaan Papanosh esiintyy omillaan ja esittää uutta ohjelmistoaan, joka pohjautuu äskettäin julkaisuun ”A Chicken in a Bottle” albumiin (Enja Records – Yellow Bird). Vapaat äänet -agentuurin järjestämä kiertue käsittää 12 konserttia 18.-30.4.  Papanosh soittaa mm Jazzkaar -festivaalilla Tallinnassa 25.4., Latvian Daugavpilsin Jazz Joy Spring tapahtumasssa 27.4. ja Puolan Katowice Jazz Art -festivaalilla 29.-30.4.

Papanosh on Normandien Rouenista kotoisin kollektiivinen yhtye, joka on perustettu 2007 ja kuuluu Les Vibrants Défricheurs* ryhmään. Yhtyeen nykyset viisi soittajaa olleet mukana alusta lähtien: trumpetisti Quentin Ghomari, saksofonisti Raphaël Quenehen, pianisti-uhkuri Sébastien Palis, bassisti Thibault Cellier ja rumpali Jérémie Piazza. Papanosh on julkaissut kolme levyä.

“A Chicken in a Bottle” on innostuttanut Ranskan lehdistöä. Jazz Magazine, Citizen Jazz, Les Inrockuptible, FIP-Radio ja monet muut ovat nostaneet albumin Ranskan alkuvuoden jazzjulkaisujen parhaimmistoon (ks. käännös FIP Radion arvostelusta)

* Tarkoittaa suomeksi: eloisia raivaajia

to 20.4. klo 19 Turku, Turun seudun musiikkiopistossa
Mestarinkatu 2 / Liput 10 euroa

pe 21.4. klo 19 Salo, Salon taidemuseo Veturitalli / järj. Salojazz ry
Mariankatu 14 / Liput 12  / 5 euroa

Papanosh Baltian maissa sekä Puolassa 18.-30.4.2017

http://www.lesvibrantsdefricheurs.com/papanosh

Papanosh_Turku_20-04-2017

Loistava Papanosh-kvintetti Rouenista juhlii 10-vuotista taivaltaan ja julkaisee sen kunniaksi luovan ja räiskyvän hard bop albumin

Heti ensimmäinen kappale virittää tunnelmiin: tervetuloa Papanoshin myrskyisään maailmaan. Edellisen ”Oh Yeah Ho” albumin tavoin jazzmiesten viisikko aloittaa jäsentämättömällä ja riemukkaalla swing-rytinällä. Muusikkojen mielikuvitus ammentaa niin Charles Minguksesta kuin Eric Dolphysta. Vibrants Défricheurs – kollektiivikvintetti leikkii jazzin koodeilla loihtiakseen sen paremmin eloon ja tanssiin.

« A Chicken in a Bottle » albumissa yllättävät häiriötekijät tulevat rikkomaan rytmejä, tyylikkäät melodiat ja rytmiset rajuilmat vuorottelevat. Hillitöntä Groovea tungetaan kuviteltuun folkloreen aina Tijuanasta Havannaan ja New Orleansiin. Papanosh on yhdessä ja yhteen kasvaneiden muusikkojen kvintetti, jossa kuka tahansa voi ottaa johtajan roolin. Kimppahuuma ja soolot vuorottelevat harvinaisen luonnollisesti sellaisella ilkikurisuudella, johon vain suurilla muusikoilla on varaa.

Saksofonisti Raphaël Quenehenin ja trompetisti Quentin Ghomarin vaskipuhaltimet säteilevät, kontrabasisti Thibault Cellier’n ja rumpali Jérémie Piazzan rytmit kiusoittelevat sietokykyämme ja Sébastien Palisin kosketinsoittimet sinkoavat meidät Blue Noten parhaiden vuosien Grooveen. Tällaisen omaperäisten sävellysten juhlakavalkadin keskellä koreilee Nina Simonen vuonna 1958 ikuistaman Plain Gold Ring – kappaleen herkkävireinen uusioversio. Takuuvarmoja onnenhetkiä, jotka on päästävä kokemaan livenä.

fipradio.fr

Suomennos: Kristina Haataja

 

Share: