in English

Pori Jazzin festivaalikonsepti uudistuu merkittävästi ensi kesänä. Kirjurinluoto kasvaa isoksi konserttipuistoksi ja samalla festivaali luopuu Porin teatterin konserteista. Vaihtoehtoiselle jazzille omistettu Ultra Music jää pois ohjelmistosta, ja sarjaa kymmenen vuotta kuratoineen Charles Gilin pesti Pori Jazzissa päättyy.

Tämä näyttää olevan sopiva aikaa antaa tilaa uusille konsepteille, toteaa Charles Gil. Olen kiitollinen Pori Jazzille, että sain toteuttaa oman näkemykseni mukaan yksitoista Ultra Musicia, se on ollut todella hieno ja mieleenpainuva kokemus. Olen antanut, saanut ja oppinut paljon. Yhteistyö loppuu rakentavassa hengessä. Pori Jazz kulkee kohti uusia haasteita ja minä keskityn Vapaiden äänien toimintaan kiertueiden tuottajana ja managerina sekä artistijen edustajana. Toivon että tiet Pori Jazzin kanssa kohtaavat taas tavalla tai toisella.

Kun Charles Gil lokakuussa 2002  sai tehtäväksen koota Ultra Musicin ohjelmiston vuodeksi 2003,  hänen ranskalais-suomalainen Vapaat äänet -kiertuehankkeensa oli pyörinyt jo kuusi vuotta. ”Me olemme panneet merkille Gilin tekemän työn ja päätimme antaa hänelle vapaat kädet.” kertoi taiteellinen johtaja Jyrki Kangas Helsingin Sanomissa 3.1.2003.

Vuoden 2003 Ultra Music oli lähes kokonaan ranskalainen. Porin teatterin päälavalla oli ohjelmaa iltapäivän alusta illan loppuun asti. Puoliyön jälkeen pienen näyttämön klubikeikat kruunasivat täysimittaiset päivät. Kuultiin mm. Triade & Mikko Innanen, Marc Ducret trio, Kimmo Pohjonen & Eric Echampard,  Didier Petit & Terje Isungset, Arfin 32 Janvier sekä ”Ranskalainen huikea loppunousu” kun 18-henkinen orkesteri teki kunniaa edesmenneelle ranskalaissaksofonisti Maurice Merlelle. ”Fanfare Finalesta tuli yksi Porin jazzhistorian parhaita konsertteja” kirjoitti Jukka Hauru hesarissa. Porin ydinkeskusta koki ranskalaisen katumusiikin vyörytyksen kun Auprès de ma Blonden interaktiivisesti orientoitunut muusikkojoukko ilmestyi paikalle. Uusi Ultra Music oli onnistuneesti lähtenyt käyntiin.

Kahden seuraavan vuoden ajan Pohjoismaiden modernistit näyttäytyivät merkittävästi teatterin kaikilla lavoilla: Stefan Pasborg & Liudas Mockunas Toxikum, Doctor Structure, Quatuor iXi & Sound of Choice, Sidsel Endressen Merriwinkle, Supersilent, Zanussi 5, Atomic, The Thing… Samalla myös ranskalaiset pysyivät komeasti esillä. Louis Sclavis Napoli’s Walls loisti, La Campagnie des Musiques à Ouirin tanssiaisista tuli ikimuistoiset, ja Led Zeppelin mongolit villitsivät kansaa täyden katsomon edessä.

Vuosina 2006-2010 Ultra toimi Kokemäenjoen pohjoisrannalla ja nimi vaihtui Ultra Music Nights -muotoon, kun toiminta keskittyi iltakonserttiin. Rakastajat-teatterin tila tuntui heti ihanteelliselta, se oli sopivan mittainen  ja lämminhenkinen. Noista vuosista muistetaan mm. Tim Bernen Big Satan, Raoul Björkenheim & Mika Kallio, Pori Voices Project, Innanen-Sooäär-Bennink, Ayler Quartet, Musica Brass, Bobines Mélodies, Phil Minton & Roger Turner, Das Kapital, Jari Hongiston maratooni, Gnomus, Melosolex, Pipoka, Mazalda, Kalle Kalima K-18, Amarco, Mark Helias Open Loose, Claude Tchamitchian & Uffe Krokfors, Erdmann 3000, Vincent Courtois quartet, Fred Frith & Lucia Recio, Maja Ratkje, Marilyn Crispell & Joëlle Léandre, Iro Haarla Sextet, Trio Grande & Matthew Bourne,  Sun trio, Claudia Quintet, Pepa Päivinen North Pipe, Kahden Miehen Galaksi, Caravaggio.

Vuonna 2011 Ultra Music Nights palasi Porin teatteriin. Iso Tous Dehors -orkesteri esiintyi päänäyttämöllä 14. heinäkuuta Ranskan kansallispäivän kunniaksi. Pienestä näyttämöstä tuli Ultran uusi koti. Kolmen festivaalin ajan siellä on koettu hienoja elämyksiä intiimissä tilassa. Mainitakoon näistä esimerkiksi Barry Guy, Maya Homburger ja Janne Tuomi, RöD BLå, iXt-Haarla_Norvio_Rinne, Francesco Bearzatti Tinissima quartet,  Olavi trio & Juhani Aaltonen, Paolo Angeli & Takumi Fukushima, Black Motor, Journal Intime, Elifantree, Innanen-Piromalli-Hauta-aho-Lovens quartet, Pascal Niggenkemper Vision 7, Mopo ja Mâäk.

Täydet ohjelmat ja kaikki kokoonpanot löytyvät Pori Jazzin historia –sivulta: http://porijazz.fi/historia/

Kaiken kaikkiaan vuodesta 2003 vuoteen 2013 Ultra musicissa on esiintynyt 320 muusikkoa, jotka ovat soittaneet yli 150 konserttia.

Charles Gil kiitää kaikkia artisteja sekä yleisöa, jotka ovat osallistuneet Ultra Musiciin näiden vuosien aikana.

Lämpimät kiitokset tämän Pori Jazzin jakson taiteellisille johtajille: Jyrki Kangas, Tuomas Kallio ja Mikkomatti Aro, sekä festivalin johtajille:  Alpo Suhonen, Katja Leppäkoski ja Juha Miikkulainen ja tuotantopääliköille: Vesa Sytelä ja  Jari Leskinen. Suurkiitos myös Mikko Peltolalle ja tiedotustiimille, Elina Yrjölälle ja toimiston väelle, Markus Partaselle ja kaikille muille Pori Jazzin organisaatiossa, jotka ovat mahdollistaneet Ultra Musicin näinä vuosina.

Nöyrimmät kiitokset kuuluvat myös Porin teatterin tekniselle henkilökunnalle, Backline Rental Finlandin tiimille sekä Jussi Niemelle.

Monet artistit ovat saaneet matkatukea saapuakseen Suomeen. Tästä kuuluvat kiitokset seuraaville tahoille: Afijma / AJC Association Jazzé Croisé , Institut Français, Goethe Institut, Norjan Suurlähetystö Suomessa, Danish Jazz Federation, Italian kulttuuri-instituutti sekä Alankomaiden Suurlähetystö.

Mâäk Mopo Spirit – valokuva Maarit Kytöharju / Pori Jazz 2013

Share: