Ranskalainen säveltäjä-pianisti Andy Emler esiintyy Suomessa elokuun lopussa ja jatkaa kiehtovaa vuoropuheluaan Maurice Ravelin musiikin kanssa. Hän konsertoi Turussa 26.8., Helsingissä 29.8., Joensuussa 30.8. ja Savonlinnassa 31.8. Helsinki Jazzin järjestämässä konsertissa Hakasalmen huvilassa kuullaan myös basisti Eero Tikkasta soolona ja duona Emlerin kanssa.

Tässä soolokonsertissa Andy Emler kutsuu innoittajakseen ranskalaisen musiikin ikonin, Maurice Ravelin. Näin mestari kertoo “omista nuoteistaan” Ravelin kanssa: ”Jean Echenozin kirjaan perustuvan “Ravel”-teatteriesityksen yhteydessä pääsin tutustumaan säveltäjän tyyliin – säveltämään, improvisoimaan ja soittamaan pianoa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ekspressiivisen muotokielen innoittamana. Raveliin aikanaan vaikuttanut jazzmusiikki tunkeutui näihin äänensävyihin erityisen tyypillisesti balladeissa. Niinpä tuloksena on rakkaan Mauricen viitoittamana sävelletyn ja improvisoidun musiikin kaksikätinen pianosoolokonsertti!”  ”My own Ravel” -levytyksen ansioista Ranskan kriitikoiden yhdistys valitsi Emlerin parhaaksi teatterimusiikin säveltäjäksi vuonna 2013.

Suomessa useamman kerran vierailut Emler kuuluu ranskalaisen jazzin sävykkäisiin persoonallisuuksiin. Hänen valovoimainen trionsa basisti Claude Tchamitchianin ja rumpalin Eric Echampardin kanssa on tänä keväänä julkaissut neljännen albuminsa ”The Useful Report” (La Buissonne / ECM Records), jota alan lehdistö on yksimielisesti ylistänyt. Suomessa trioa kuultiin kiertueella vuosina 2007, 2009 ja 2016 sekä April Jazzissa 2013 mielenpainuvassa konsertissa saksofonisti Dave Liebmanin kanssa. Samoin Emlerin johtama superorkesteri MegaOctet on hurmannut suomalaisen yleisön April Jazzin ja Tampere Jazz Happeningin esiintymisillään vuosina 2009 ja 2011. Jo 30 vuotta toimineen orkesterin tarina jatkuu ja uudistuu ilahduttavasti.

Emlerin sävellyksissä ja näkemyksissä korostuivat Ravelilaisen musiikkikielen ilmaisuvoima ja myöhäiskauden jazzvaikutteet, sekä konseptin teatterilähtöisyydestä kummunnut kerronnallisuus.
Ilari Tapio, Satakunnan kansa / My Own Ravel Validi Karkia -klubilla 26.10.2016

Andy Emler (c) Alexandre Ollier

Andy Emler piano, sävellykset

Andy Emler “My Own Ravel” Suomessa 26.-31.8.2022
Pe 26.8. klo 19 Turku, Mestarinkadun Sali
Ma 29.8. klo 19 Helsinki, Hakasalmen Huvila / myös Eero Tikkanen, basso / jaZZanti – Helsinki Jazz
Ti 30.8. klo 19 Joensuu, Konservatorion uusi Sali / yhteistyössä Jazzkerho-76 & Joensuun suomalais-ranskalainen yhdistys
Ke 31.8. klo 19 Savonlinnan Kulttuurikellari / Olavin Jazz

kiertueen ohjelma Baltiassa 17.-25.8.2022 / Tiedote englanniksi

Kiertueen yhteistuotanto: Compagnie aime l’air & Vapaat äänet

www.andyemler.eu/en/my-own-ravel-piano-solo/

 

 

 

Share: